Tuttu, joka ei ole tuttu

Tänään kävi hassusti. Näin blogitutun ja menin juttelemaan. Unohdin, ettemme tunne "oikeasti". Mahtoi ihmetellä tuttavallista lähestymistä. Nykymaailman ihmissuhteet ovat kummallisia. En esitellyt itseäni, kysyin vain kuulumiset ja valuin takavasempaan.

Maan hiljainen

Blogimaan hiljaisena olen tarkastellut sivusilmällä muiden elämää ja kirjoitustahtia. Useat ovat itseni tavoin alkaneet harrastaa kevätauringon kurkistellessa muita asioita kuin tietokoneen ääressä istuskelua. Vähäiset vapaahetket on mukava nauttia auringosta.

Luulin tosin käytännönläheisen työn kannustavan lukemaan ja kirjoittamaan vapaa-ajalla. Mitä vielä... Käytännön työ uuvuttaa niin fyysisesti kuin henkisestikin, erityisesti jälkimmäistä. Lienee kokemattomuuttakin tämä väsymys. Olen tottunut näpertämään, pohtimaan ja harkitsemaan. Suuret eleet, voimalliset liikkeet ja äkkinäiset tilanteet saavat minut hätiköimään ja väsymään.

Viimeksi tänään lipsutin jotakin täysin onnetonta, josta avautuisin blogiini, jos olisi hieman nuorempi. Nyt tyydyn sättimään itseäni ja kirjoittamaan pienen ja kurttuisen postauksen. Aurinkokin meni pilven taa. Maanantai, niin maanantai.

Roolipelejä

Aikuiset osaavat olla parhaimmillaan lapsellisempia kuin lapset, lapset aikuisempia kuin aikuiset.

Kuorokonsertissa seurasin kummallista "me ei olle teidän kavereita" -näytöstä. Kuorolaisten käytösmallit on haettu halvimmista saippuasarjoista. Vain popcorn ja kaukosäädin puuttuvat, kun seuraa alueen köörien kerääntymistä yhteen. Kanavaa ei valitettavasti voi vaihtaa. Myötähävettää.

Koululuokassa kuuntelin (tahtomattani) 14-vuotiaiden keskustelua intiimeistä suhteista ja HIV:n tarttumisen välttämisestä. Koska nuorista tuli järkevämpiä kuin aikuiset? Mitä miettivät ne aikuiset naiset, jotka nostivat Lapin HIV-tartuntojen määrän potenssiin kolme? Myötähävettää.

Satumainen ruska

Keväthanget ja ruska inspiroivat joka vuosi kaivamaan kameran esille. Imen värejä sisääni varastoon kaamoksen varalle. Valitettavasti viikonlopun väriloisto vaihtui jälleen maanantaina arjen harmauteen. Kauniimpia päiviä odotellessa..

Murremeemi

Eli miten mikäkin sanottaisiin omalla murteella.

1. Siskoni punainen mekko mahtuu myös minule.
Siskon punanen mahtuu mullekki.

2. Tarvitsetko apua kirjoitustehtävässä, jonka maantiedonopettaja antoi?
Tarttekko apua siinä kirjotustehtävässä, jonka maantiedonope anto?

3. Hyvä on, tehdään niin kuin sinä ehdotit.
No joo, tehhään sitte niinkö sie sanoit.

4. Isäni äiti kertoi hakevansa meidät noin kello 17.45.
Mummi hakkee meiät siinä varttia vaille kuus.

5. Matkustinkin Helsinkiin linja-autolla, koska myöhästyin junasta.
Mie matkustinki Helsinkiin linkkarilla, ko mie myöhästyin junasta.

6. Oletko nähnyt missään isoveljeni matkapuhelinta?
Ookko nähäny missään mun isovelin kännykkää?

7. Ostitko sen hameen, jonka näimme viime viikolla Hennes&Mauritzissa?
Ostikko sen hammeen, jota me katottiin henkkamaukalla viime viikolla?

VIA Hetkiä.

Kesäbiisi

Kesä meni. Äskettäin, kun laahustin rannalla, huomasin, kuinka hengitys höyrysi. Syksyhän se, vaikka vielä viime viikolla oli kollarissa kuuma. Uskomatonta.

Helpottaa kuitenkin, kun ei tarvitse höngätä pihalle enää sillä hetkellä, kun aurinko pilkahtaa. Syksyllä saa nauttia sohvastakin välillä. Olen istunut siinä kaksi kertaa tänä kesänä. Oikiasti.

Raahustaessani kuuntelin kesän biisisaldoa. Suurin osa ladatuista lenkkibiiseistä kuulosti jo kuluneilta, kesään kuuluvilta, liian moneen otteeseen kuulluilta. Muutama helmi nousi joukosta.

Kesän tiivistää Seminaarimäen mieslaulajien Muistatko.Kesän sävyistä laulaa Lauri Tähkä. Miksi en jälkimmäistä ole aiemmin ole löytänyt? Tyttörukka, kun vain yhtä biisiä olen hinkannut.

Suru syrämmes, kun kesä meni. Oli yksi elämän parhaista epäilemättä. Edellinenkin oli kovin hyvä ja sitäkin edellinen, seuraavaa kaunista kesää saa hakea jo lapsuuden hevonkakan tuoksuisista ja niityn rämästä ladosta.

Vieläköhän K muistaa Hakimin ja Hamikin? Toffon ja Toffeen? Kymmenen pennin karkit ja Pöykkölän kioskin? Nuijitut pitsat? Mattolaiturin? Kun katsoo kesää toimiston lasin läpi, näkee vähemmän. Onneksi joku kirjoittaa kappaleita elämästä, jotta saa samaistua ja kuvitella kokeneensa kovinkin paljon enemmän.

Välikuolema

Pää on ollut koko kesän täynnä tavaraa ja ajatuksia. Maailmassa on tapahtunut vaikka mitä, mistä olisi tehnyt mieli sanoa jotakin. Olen kuitenkin tehnyt blogissa välikuoleman. Herään henkiin syksyn tullen.

Syksyisin kaikkeen saa aina uutta puhtia. Yksi ystäväni paneutui työhönsä ja katosi kartalta toinen syytti minua itseäni katoamisesta. Yksi kertoi kesän jo menneen ja ilmoitti häipyvänsä itsekin. Joku toivoi minun olevan Helsingissä, itse toivoisin olevani Mallorcalla.

Koko kesän olen tasapainoillut ihmisten kanssa. Pidän ihmisistä, mutta heidän kanssaan tekemisissä oleminen päivittäin on raskasta. Illalla tekee mieli nysvätä yksin kotona ja tuijottaa kattoon. Puhetta, puhetta, puhetta..

Olen itse asiassa aina inhonnut ihmisiä, jotka puhuvat liikaa. Heissä on jotakin niin narsistista, etten kestä useimpia heistä. Varsinkaan niitä, jotka eivät tajua vetävänsä monologia. Äitiäni en suoranaisesti inhoa, vaikka hän harrastaa pitkää yksinpuhelua. Ei minulla olisikaan niin paljoa sanottavaa.

Itse vaikenen silloin kuin en osaa muotoilla ajatuksiani järkevästi. Siinä syy hyvä syy olla hiljaa, olla koskematta näppikseen.